sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Pihabongaus 2016

Kuusitiainen yllätti molempina päivinä
Tammikuun viimeinen viikonloppu alkaa olla ohi ja lintuja on tarkkailtu tuhansilla pihoilla. Niin myös The Pihalla. Lähtökohdat arvelluttivat, sillä kahvikupposen äärellä nähdyt lintumäärät eivät niin suuria ole olleet. Sini- ja talitiaisia on toki ollut välillä hyvinkin, mutta muita lajeja enemmän yksittäisiä kuin parvia. Epäilin, että lajimäärä voisi jäädä jonnekkin kuuden paikkeille. Viime vuonna eri lintulajeja oli yhdeksän.

Lauantaiaamupäivänä silmät tarkkana ikkunasta ulos. Kuusitiainen! Se ei ole tänä talvena ollut laudan vakiovieraita ja yleensä lintu on ollut ihan yksittäinen. Lisäksi sinitiaisia oli heti aluksi useita ja mustarastas uroskin pensaan alla. Tunnin (klo 10 - 11) aikana kävivät sekä rouva että herra mustarastas vaikkakin eri aikaan. Samoin kaksi käpytikkaa vieraili eriaikaisesti. Lauantaina listaan tuli kahdeksan lajia.

Sinitiaisista yhdellä oli kovin lyhyt pyrstö.
Ei se tosin näyttänyt haittaavan laisinkaan .
Lauantain tulos oli mukava yllätys odotuksiin nähden. Kuusitiaisen lisäksi harvemmin käyneistä punkkarilintu töyhtötiainen ilostutti lyhyellä visiitillään. Ehkäpä tämä riittää ja nettiin ilmoitettavat olivat tässä. Vielä en kuitenkaan ilmoittaisi havaintoja, pieni varaus sunnuntaille piti jättää.

Aamukahvilla sunnuntaina lintumaailma näytti lauantain kaltaiselta. Sitten paikalle pyrähti kymmenen parvi pyrstötiaisia. Pallomaiset kaunokaiset saivat tarkkailuvietin päälle klo 9.35. Pian lähipuuhun tuli myös punatulkkuja, jotka olivat lauantaina puuttuneet. Kuusitiainenkin oli taas paikalla ja tunnin loppupuolella sillä oli myös lajikumppani. Kun viimeisen vartin aikana töyhtötiainen poikkesi pikaisesti ja kaksi mustarastasta tuli penasaan alta tippuneita siemeniä etsimään lajimäärä nousi kymmeneen. Ilmoitettava lista oli klo 10.35 valmis ja seuraava

Pyrstötiainen 10 kpl
Sinitiainen 12 kpl
Hömötiainen 2 kpl
Talitiainen 8 kpl
Viherpeippo 4 kpl
Punatulkku 4 kpl
Käpytikka 1 kpl
Kuusitiainen 2 kpl
Töyhtötiainen 1 kpl
Mustarastas 2 kpl

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti