perjantai 13. huhtikuuta 2012

Peipot is back

Peippoja ennen Pihalle tuli vihervarpunen. Vv kaiketi talvehtiikin monella paikalla Suomessa, mutta Pihalla sitä ei ole aiemmin talvella näkynyt, joten muutolintu se on. Päiväykseksi tuli vihervarpuselle 2.4. ja peipolle 10.4. Ei mikään aikainen ajakohta- ehkä se oli sinä jo pari päivää aiemminkin - joka voi johtua havaisijan puutteista kun noita puuhommia yms on riittänyt. Pari päivää myöhemmin peippoja olikin sitten jo urakalla parisenkymmentä varmaan.

Samana päivänä 10.4. pihapuuhun istahti sepelkyyhky. Seuraavana päivänä samassa puussa vilisti puukiipijä. Varmaan puukiipijä on saattanut olla maisemissa talvellakin, mutta eipä ole tullut nähtyä.

Pihalla on myös kasveille alkanut tapahtua. Luntakin toki on vielä paikka paikoin yli nilkan korkeuden, mutta osa maasta on paljaana. Tällaiseen paikaan on kuvan lumikello itsensä ilmoille putkauttanut. Istutuskukasta on kyllä kyse, mutta Pihan kevään merkistä se käy.

Omenapuun leikkuussa huomasi, että kyllä silläkin rintamalla kevät on huomattu. Pikkukuvan silmut ovat pulleat. Tovottavasti niihin puhkeaa kukka tuossa toukokuulla. Pihalla on neljä nuorta omenapuuta. Yksi niistä on kukkinut, mutta sekään ei ole tuottanut hedelmää. Josko tänä vuonna...